Tämänkin postauksen ajattelin laittaa tänne, vaikka tästäkin on jo kuukausi ( hyvin on tää mun blogi ajan tasalla) :D
Mutta tämä postaus koskee sitten Nenäpäivä-showta, joka oli Tampereella, Tohlopin Mediapoliksella perjantaina 8.11. Siellä olin äitini ja parhaan kaverini kanssa :)
Olimme viime vuonnakin Nenäpäivä-showssa mukana paikan päällä ja silloin siellä oli niin mahtavaa, että sitten oli päästävä tänäkin vuonna ja onneksi päästiin sitten mukaan, kun ilmoittauduttiin vielä hyvissä ajoin !
Päivä meni ensin niin, että olin töissä Tayssissa vuodeosastolla viimeistä päivää ja kerroin siellä ohjaajilleni, että menen illalla Nenäpäivä-showhun yleisöksi ja he sitten sanoivat minulle, että he lupaavat katsoa minua tv:stä, jos näkevät.
Sitten kun pääsin lähtemään töistä, menin bussilla keskustaan ja odotin siellä kaveriani melkein tunnin, ennen kun hän sitten saapui.
Halasimme, kun emme olleet pitkään aikaan nähneet ja menimme kuluttamaan sitten aikaa sokokselle, kun odotimme seuraavaa lähtevää bussia Metsäkylään. Ehdimme hyvin siinä jutella kuulumiset :)
Kun sitten pääsimme Metsäkylään, kävelimme bussipysäkiltä kotiin ja eipä jäänyt paljoa aikaa kun taas piti lähteä loppuillaksi pois, niin ehti vain äkkiä syömään jotain ja sitten vaihtamaan vaatteet, laittamaan hiukset ja meikkiä vähän lisää naamaan.
Iskä heitti meidät Tohlopin Mediapolikselle, menimme ovista sisään ja sanoimme nimemme.
Sen jälkeen saimme Nenäpäivä-tarrat, joka piti laittaa johonkin näkyville.
Muitakin ihmisiä saapui ovista vielä, mutta oli heitä paljon jo sisälläkin.
Pienen odottelun jälkeen meidät sitten vietiin lämpiöön, jossa nostatettiin tunnelmaa tanssien ja taputuksin sekä soitettiin musiikkia.
Tämän jälkeen meidät vietiin jonossa lähelle ovea, josta pääsimme sisälle studioon ja kun sinne sitten vihdoin pääsimme, niin sitten piti vain odotella shown alkamista ! ;)
Nenäpäivä-show 2013 alkoi klo 19:10 ja tuli suorana lähetyksenä 5 tuntia putkeen klo 00:00 asti Yle Tv2:selta.
Mutta oli taas mahtavaa olla mukana paikan päällä yleisössä ja osana tätä huikeaa showta taas
kerran !
Juontajat hoitivat juontamisen hyvin, artistit olivat hyviä ja pieniä yllätyksiäkin oli :D
Toivottavasti pääsisi mukaan taas ensi vuonnakin !
Kun tämä show sitten loppui, lähdimme ulos studiosta, haimme takkimme ja kun ovista pääsimme ulos, iskä odottikin jo meitä.
Kaverini tuli meille sitten yökylään koko viikonlopuksi ja meillä oli hauskaa :) <3
Tässä lopuksi kuvia showsta:
| Juontajat; Janne Kataja ja Jenni Pääskysaari ! |
| Jussi Vatanen Putous-ohjelmasta ! |
Kuvat: 1. Studion valot , 2. Studion katossa oli iso discopallo , 3. Bändin jäseniä
| Paula Koivuniemi esiintyi ! |
| Vanhoja jääkiekkoilijoita ja Sakari Pietilä ! |
| Anssi Kela esiintyi ylhäällä olevan kuoron kanssa ! |
| Juontajat; Jussi-Pekka Rantanen ja Anna Perho ! |
| Saara Aalto ja Michael Monroe esittivät dueton ! |
Imitaattori Jarkko Tamminen imitoi ja esiintyi Jesse Kaikurantana, Robinina, Lauri Tähkänä ja J. Karjalaisena. Mukana tässä olivat myös Robin, Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.
| Irina esiintyi ! |
| Juha Tapio esiintyi ! |
| Juontajat; Rakel Liekki ja Arman Alizad ! |
| Yona esiintyi ! |
| Raappana esiintyi ! |
Yhden insertin välissä kuvattiin Isänpäiväksi Isän Nenäpäivä-Remix, jossa Joona Kortesmäki (Lamppu päässä) haastatteli juontaja Anna Perhoa.
| Street Kings -tanssiryhmä ! |
Hyvät yöt !
Tiidss :)

