maanantai 17. helmikuuta 2014
Last weekend news and ski holiday in the beginning of the plans !
Moikka!
Ei minulla mitään ihmeellisempää asiaa tähän postaukseen ollut kuin että olen tässä ollut koko viikonlopun kipeänä influenssassa ja olen vielä vähän edelleen, ei siis todellakaan ole kivaa olla kipeänä.. :(
Olen ollut vain tosi väsynyt, enkä oikein ole jaksanut tehdä mitään kuin joko olla koneella, katsoa tv:tä tai nukkua.
Olen ollut kipeä viimeksi työssäoppimisen aikaan päiväkodissa eli varmaan marraskuussa eli n. pari kuukautta sitten.
Nyt minun täytyy vain toivoa että tämä menisi ohi ja olisin ainakin melkein terve ennen tulevaa viikonloppua, koska silloin pitäisi lähteä HIMOKSELLE, WUHUU!! :)
Lähden sinne siis jo ennen täällä lännessä alkavaa hiihtolomaviikkoa ja kun etelässä asuvilla taas loppuu loma, hahhah. :D
Mutta ihan kiva lähteä sinne myös ennen hiihtolomaa, koska sitten on vielä koko viikko aikaa tehdä mitä haluaa, koska ollaan siellä vain viikonloppu, vaikka olisin kyllä viihtynyt pidemmänkin aikaa mutta raha..
Sinne lähden siis perheeni ja parhaan kaverini kanssa, joka pääsee ensimmäistä kertaa mihinkään lomareissulle ja vielä saa kokea sen reissun minun kanssani, jeejee ! ;)
Ja pääsen tänä talvena myös ekaa kertaa laskettelemaan, voi että kuinka odotan jo innolla !!
Toivon, että pienestä reissusta tulee silti mahtava ja sieltä lisää kuulumisia ja kuvia tulee tänne sitten jälkeenpäin varmaankin hiihtolomaviikon aikana.
Mutta hyvää hiihtolomaa niille kaikille, joilla se on tällä viikolla jo ja nauttikaa ! :)
Ei sitten varmaan mitään muuta kuin hyvää yötä kaikille !
Tiidss :)
tiistai 11. helmikuuta 2014
Winter pictures of my own home from the yard !
Moikka !
Tässä olisi näitä Suomen talvisia kuvia otettu kotini pihasta.
Jos haluatte, voitte kommentoida mitä tykkäsitte ja kertoa, että kuvailenko jatkossakin tälläisiä. :)
Tiidss :)
My last news + weekend photos !
Moikka kaikille blogini lukijoille !
Minusta ei ole näköjään melkein kuukauteen kuulunut ja anteeksi kovasti siitä, ettei ole mitään postausta tullut, mutta koska nyt minulla on niin paljon kaikkea arkisin meneillään ja vaikka viikonloppuisin sitten olisi ollut taas aikaa, niin en vain ole jotenkin saanut itseäni raahattua tänne päivittämään blogia.
Mutta nyt ajattelin pakosti päivittää tämän, ettei jää kauhean pitkä väli, koska taas on pian uusia postauksia tulossa ja haluan saada tämän postauksen, mistä aion teille nyt kirjoittaa niin pois alta. Minulla olisi kyllä hommaa nytkin, mutta pakko jättää ne myöhemmälle ja kertoa teille siis nyt vähän kuulumisiani.
Mistähän aloittaisin, koska kaikkea on tapahtunut..
No ihan ensiksi se, että blogiani on käyty lukemassa jo yli 900 kertaa, mikä on siis tosi mahtava juttu, että teitä asiani kiinnostavat !
Olen niin kiitollinen ! :)
Mutta eiköhän tuo luku saada vielä suuremmaksikin ;)
No ensiksi vaikka tästä, vaikka tämäkin tulee jo myöhään enkä muista olenko jo tästä maininnut blogissa, mutta että minulla on takana 10 viikon työssäoppimisjakso ja se oli kyllä tosi rankka !
Molemmat menivät hyvin ja sain hyvää palautetta sekä olin tyytyväinen arvosanoihini. :)
Mutta ei tämä tähän loppunut, vaan pian kaksi viikkoa hiihtoloman jälkeen alkaa uusi 10 viikon työssäoppimisjakso, joka kestää sitten toukokuulle asti ja jolloin myös minun pitäisi valmistua.
Taas täytyisi etsiä paikka, missä sen ajan on, mutta ei oikeen innosta..
Tämä seuraava työssäoppimispaikka pitäisi sisältää kehitysvammaisten hoitoa ja ruoanlaittoa.
Sitten tästä en ole varmaan maininnut, mutta olen aloittanut autokoulun (jo itseasiassa viime vuoden puolella) marraskuussa, samaan aikaan siis työssäoppimisen kanssa.
Olen Ylöjärven Autokoulussa. Aloituspäivänä sain mukaani opetusmateriaalin eli kirjat ja sitten lappuja kotiin.
Nyt olen käynyt teoriatunnit, mutta vielä yksi puuttuu ja ajotunnit olen aloittanut ja on kyllä jännittänyt että mitähän tapahtuu kun minä pääsen ajamaan autoa, mutta hyvinhän se on lähtenyt käyntiin ja saan hyvää opetusta, liikenteessäkin jo on tultu ajettua. :)
Vaihteiden kanssa on vielä vähän vaikeuksia, mutta enköhän nekin pian opi kunnolla. ;)
Seuraava asia on sitten se, että olen saanut vanhemmilta jo etukäteen synttärilahjaksi järkkärin, IHANAA!! :)
Se on Canonin 1100D, kaverillani on sama ja hän suositteli tätä myös minulle ja sanoi, että tämä on juuri hyvä kamera minulle.
Rakastuin kameraan heti ja vähän jouduin lukemaan käyttöohjeita sen kokoamisessa ja nyt se on ollut hyvin käytössä ja tulee olemaan jatkossakin paljon, koska nyt minun ei tarvitse kuvata enää digikameralla vaan järkkärillä, jolla saa paljon parempia kuvia.
Niin digikameran annat nyt sitten äidin käyttöön :D
Sitten olen keskeyttänyt salilla käymisen, koska aikani ei nyt vain juuri riitä sinne.
Mutta en aio lopettaa sitä kokonaan, vaan katson sitten taas sinne menoa, kun aikaa taas riittää.
Eli nyt tämä treenikään ei sitten oikeen suju..
Ja viimeiseksi ajattelin kertoa, että tilasin sunnuntaina netistä kännykkääni pinkin flip casen, koska olen sitä halunnut jo jonkin aikaa ja koska olen nähnyt niitä monilla, niin nytkin minun oli se sitten saatava ja pian se tuleekin postissa, sitä odotellen ! ;)
Siksi myös tilasin sen, koska kännykkäni läpinäkyvä kuori ei viihdytä enää minua, koska sen väri on aika kulunut ja sen alle kertyy aina kaikkea likaa.
Niin täytyy sitäkin päivittää.
Mutta sitten, tähän päivitykseen kuului myös viikonlopun kuvat ja seuraavat kuvat mitkä tähän alle tulevat on otettu järkkärilläni, joten huomaa hyvin eron edellisiin kuviin, jotka on taas digikameralla otettuja.
Viikonlopusta sen verran, että ne kuvat liittyvät siihen kun paras kaverini oli meillä.
Meillä oli taas hauskaa, ei koskaan tylsää ! ;)
Mutta ensin perjantaina kävimme Plevnassa katsomassa pikkuveljeni ja hänen kaverinsa kanssa heidän päättämänsä leffan Paranormal Activity -Merkityt. Kauhuleffa siis ekaa kertaa leffateatterissa ja kuvitelkaa, kun on pimeä sali ja äänet kovalla, niin kyllä siellä pelottaa, ainakin minua ja kaveriani. :) Mutta leffa oli kyllä tosi hyvä silti.
Kuvista suurin osa on luontoaiheisia, koska kävimme kuvailemassa metsässä ja niitä tuli eniten.
Näistä kuvista on siis aikaa jo muutama viikko.
| Tämä on pikkuveljeni seinällä oleva New York-juliste (En tiedä mitä ideaa tästä oli ottaa kuva) |
| Paras kaveri ! :) |
| Minä saunan jälkeen, siksi hiukset vähän pystyssä :) |
Tässä oli tämä postaus.
Seuraavaksi tulee postaus varmaankin meidän pihasta otetuista kuvista.
Palaillaan!
Tiidss :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
