torstai 25. heinäkuuta 2013

The festival is a summer day well spent !

Moi kaikki!

Tämä kirjoitus koskee siis festaria, jossa olin viime viikonloppuna. 
Koska asun lähellä Tamperetta, niin siellä järjestettiin viime viikolla Tammerfest, joka kesti 4 pvää, keskiviikosta lauantaihin ja siellä olin vain lauantaina. 
Muinakin päivinä oli hyviä esiintyjiä ja olisin halunnut heitäkin mennä katsomaan, mutta kun ne liput maksoivat niin paljon. 
Perjantaina oli tarkoitus mennä ekan kerran, mutta sitten tulikin muita suunnitelmia ja päätin melkein viime tipassa juuri lauantaina, että lähden sinne päiväksi.
Olin jo viime vuonna siellä ja tykkäsin ja viihdyin paljon ja oli pakko päästä, koska se olisi minun ensimmäinen festari :) 
Viime vuonna olin Tammerfesteillä perjantaina ja silloin siellä esiintyivät Robin, Fintelligens, Petri Nygård, Neljä Ruusua, Kaija Koo ja yllätysvieraana oli Jonne Aaron, Yö ja illan päätti Popeda.
Viime vuoden Tammerfestin jälkeen ajattelin, että olisipa mahtavaa päästä tänäkin kesänä ja näin sitten tapahtui ! 
Oli ihan hyvä ilma, vähän lämmin mutta ei liian kuuma ja päivän aikana ei satanut ollenkaan.
Porukkaa oli paljon ja tuli vain lisää iltaa kohden ja alueella oli ruokapisteitä, k-18 alue, minne minäkin pääsin, VIP-alue, vessat, fanituotemyyntiä ja jotain muitakin kojuja vielä.
Minun epäonneni oli se, että kun olen lyhyt pituudeltani, niin en nää pitkien ihmisten takaa lavalle mitään enkä silloin tietenkään saa hyviä kuvia, hermotkin minulla taisi välillä mennä, mutta koitin silti selvitä siitä ja nauttia hyvistä biiseistä :)
Ihan loppuun asti tuli oltua, kello oli lähestymässä jo puoltayötä kun lähdin pois ja yöpaikkakin löytyi läheltä, äidin puoliksi omistamasta tilasta ;) 

Tässä taas alapuolella kuvia lopuksi sieltä ja esiintyjistä:
 


Lippu festarille !


Jonne Aaron !

Jonne laulaa !

Jonne ja bändi !

Yö !

Yön solisti Olli !

Yötä oli katsomassa tämän verran porukkaa !

Irina !

Irina ja bändi !

PMMP !

Mira Luoti !

Paula Vesala !

PMMP lavalla !

Popeda !

Popedan solisti Pate !

Popeda lavalla !

Minä itse lonkeron kanssa k-18 alueella !

Jonnen nimmarijuliste lähti mukaan kotiin !

Kuvaa en saanut käännettyä, mutta fanituotteista lähti kotiin mukaan myös Jonnen nimellä minishortsit ! :)





Tässä tämä festarikirjoitus oli ! 

Terkkuja !

Tiidss :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti