Tätä päivää oli koko joulukuun odotettu että se vihdoinkin tulisi, puhun siis JOULUAATOSTA !
Tätä juhlaa minä aina myös odotan koko vuoden, koska sen saa yleensä viettää läheistensä seurassa ja sitten on tää jouluruoka ja lahjat on tottakai parhaimpia !
Tämän joulun vietin perheeni kanssa isovanhemmilla iIkurissa, Tampereella. Yleensä olemme olleet täällä melkein joka joulun, niinkuin nytkin siis.
Seuraamme saimme vielä pikkuveljeni kummisedän ja hänen tyttöystävänsä.
Kun saavuimme, niin ensimmäisenä joimme kuumaa glögiä ja samalla juttelimme kaikenlaista.
Sitten vihdoin pääsimme kaikki syömään mummun laittamia jouluruokia ja niitä oli ihan kinkusta joululaatikkoihin asti.
Ensin kyllä lauloimme yhden joululaulun perinteisiimme liittyen ennen ruokaa.
Söimme alkupalaa, sitten näitä jouluruokia ja viimeiseksi jälkiruoan.
Täytyy sanoa, että mummu oli laittanut taas kaikkea hyvää, että sai syödä kyllä itsensä ihan täyteen !
Syömisen jälkeen oli sitten aika avata JOULULAHJAT ! En paljoa lahjoja saanut enkä olisi halunnutkaan, koska kaikki olivat tarpeellisia ja olin iloinen siitä, että olin ollut kiltti ja saanut eds jotain :)
Tv:stäkin katselimme sitten Uuden Päivän Joulukonsertin ja myös Joulutarina -elokuvaa, joka on ihana !
Loppuillan kruunasi sauna ja mökillä papan tekemä saunavihta ! ;)
Saunomisen jälkeen sitten lähdimme kotiin yöksi.
Joulun jälkeen söimme sitten kotona ollessamme vielä jouluruokia kahden päivän ajan ja sanotaanko, että kolme päivää putkeen jouluruokia on minulle ainakin ihan riittävästi :)
Kaikki alla olevat kuvat ovat kotoa otettuja.
| Tämä kakku oli suklaakakku, mutta nimeltään Mudcake ! |
Tässä mun joululahjat; suklaalevy, Pandan suklaarasia, termosmuki, lämpimät hanskat lasketteluun, Cubukselle ja Timanttisille lahjakortit, pari elokuvalippua + herkkulippu ja Vain Elämää 2 -levy.
Tälläisen aamu/kylpytakin sain vanhemmilta vielä kotona ja tää oli kyl mun lempijoululahja, koska jotenkin nyt viime aikoina mua on ihan hirveästi innostanut leopardin väriin liittyvät asiat. Kotoa tälläisiä vaatteita myös minulta jo löytyy ;)
Tämän Nomination-korun sain nyt juuri viime viikonloppuna kummeiltani myöhästyneenä joululahjana/tulevana synttärilahjana ja tää on kyllä niin mun näköinen koru, koska pinkki ! :) Nyt on sit Nominationilta rannekoru ja kaulakoru.
Mukavaa tammikuun alkua kaikille !
Tiidss :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti